maanantai 21. marraskuuta 2016

Ruokinta: back to basics

Meillä vaihtui ruoka raakaan vähän aikaa sitten, kokemustahan on tästä Wallun kanssa jo monen vuoden ajalta, mutta Wienan kanssa kyseessä on uusi juttu. Muutama viikko uutta ruokavaliota on nyt takana ja pakko ihmetellä miksei ole vaihdettu aikaisemmin (ja miksi ikinä vaihettiin Wallu takaisin nappulalle)! Molemmat koirat ovat ruuan vaihdon jälkeen selkeästi ottaneet rasvaa pois ja lihas on tullut selkeämmin esille. Ihan hyvä juttu molemmille, kun ovat olleet melko rasvakkaassa kunnossa.

Meillä aavistuksen sovelletaan raakaruokintaa ja barffia etsien meille se kultainen keskitie, jotta molemmilla koirilla on hyvä olla. Pääpaino on siis proteiinissa, raakaruokinnan tavoin ihan rehdissä lihassa. Wallu ei kestä sikaa, joten pääpaino menee broiskussa ja naudassa. Näiden lisäksi Wienalle kovemman suorituksen jälkeen sikaa sekä molemmille heppaa ja riistaa aina kun jostain kivalla hinnalla saa. Lisäksi kanankauloja lihaisina luina Wallun hampaiden takia, Wienalle välillä järeämpää ja kalsiumpitoisempaa. Kalaa ja maksaa kerran viikossa, lisänä menee D-vitamiini, moniöljy ja pellavasiemen. Barfista mukana on kasvissoseet, keventämässä annoksia ja tuomassa vähän vitamiineja.

Ruuan vaihdon jälkeen molemmat koirat on myös vaikuttaneet tyytyväisemmiltä, Wiena varsinkin vaikuttaa paljon kylläisemmältä. Myös ulos tuleva tavara on vähentynyt eikä juurikaan haise miltään, ruoka tuntuu imeytyvän hyvin. Turkit on jollain tavalla myös parantuneet, kiiltävät ne ovat ollleet aina mutta nyt ne tuntuvat paremmilta. Wallusta huomaa pirteyden, vanha poika on selkeästi päässyt aivan uusiin voimiin uuden ruuan avulla. 

Tulevaisuudessa varmasti lisää aiheesta ja mm. viikkolistoja ja lautasmalleja tulossa nähtäville. Tähän asti molempien kanssa on vain positiivista sanottavaa uudesta ruokavaliosta, toivottavasti asia myös pysyy näin!

torstai 22. syyskuuta 2016

Missä menee jalostuksen raja?

Tämä postaus saattaa aiheuttaa keskustelua ja pahastumista, mutta kasvatuksessa vain avoimuus tuo rodulle etua. Tämä postaus käsitelee Wienaa ja sen sukulaisia, syitä siihen miksei mielestäni Wiena ja osa sen lähisukulaisista ole jalostuskoiria. Mutta aluksi haluaisin todeta, etten ole pettynyt koiraani tai halua syyllistää ketään, vaan tuoda avoimesti terveysongelmia tietoisuuteen jotta niiden yleistymistä voitaisiin tarkkailla ja estää. Olen puhtaasti sitä mieltä, että Wienan kasvattaja on yksi ihanimmista ihmisistä ja Wiena koira, jota ilman en voisi kuvitellakaan eläväni. Rakkaus ei kuitenkaan ole tarpeeksi hyvä kriteeri jalostuskoiran valintaa, vaikka jokainen tietysti pitää omaa koiraansa parhaana.

 En tiedä mistä aloittaisin, koska asiaa on paljon. Wienan luonne, luustokuvat, sukulaisten terveys, vasta paljastuneet asia, Wienan vanhempien jälkeläisnäyttö jne... Aloitetaan vaikka luonteesta. Wiena on alle luovutusikäisestä ollut hyvin arka. Arkuuden syytä ei tiedetä, sillä muut pentueen pennut eivät ole arkoja eikä myöskään lähisuvusta löydy toista koiraa tälläisellä luonteella. Wiena ei myöskään kasvattajalla ole kokenut mitään traumaa. Silti se oli äärimmäisen pelokas meille tullesaan. Se lukkoontui linnunlaulusta, ihmisistä, toisista koirista, autoista, pyöristä ja käytännössä kaikesta, mikä ei ollut sille tuttua tai tuli yllätyksenä. Ensimmäiset puoli vuotta opetin Wienan luottamaan minuun jokaisessa tilanteessa täysin, opetin sen tulemaan luokseni eikä pakenemaan päättömästi. Opetin olevani kallio, turva ja syli johon se kykeni luottamaan aina. Vähitellen tulosta syntyi ja vuoden ikäistä Wienaa ei olisi tunnistanut samaksi koiraksi. 

Silti yhä edelleen 2,5 vuoden iässä arkuuden "arvet" näkyvät edelleen, esimerkiksi toisien koirien kohtaamisessa tai oikeastaan kohtaamattomuudessa. Ne kierretään kaukaa, niin pitkältä kuin remmiä riittää. Jossain kohtaa pelkoreaktio muuttui paosta hyökkäämiseen, varmasti osaksi paimenvietin takia. Ohi ajavat autot olivatki yhtäkkiä jotain, jonka perään haluttiin hyökätä. Nykyään tästä on päästy ohi, mutta edelleen yllättäen ja kovalla vauhdilla takaa tuleva auto saattaa aiheuttaa yrityksen hyökätä, mutta se on nykyään lähinnä vain selkärangasta tuleva reaktio joka katkeaa välittömästi jo ennen hyökkäystä. Jäljelle jää vain pieni nythkähdys autoa kohti kun Wiena palautuu "maan päälle".

Luonteen jälkeen terveystulokset. Wienalla on siis todettu oikeassa olassa OD-muutoksia, OCD:n "esiaste". OCD:ksi tuskin ikinä kehittyy, sillä luunsirua olassa ei tällä hetkellä olevilla tiedoilla ole, olkapää ei vain ikinä ole täysin muodostunut pyöreäksi. OD:n alkuperää ihmeteltiin pitkään, mutta elokuun lopussa tulleiden tietojen valossa sen voisi olettaa tulevan äidin puolelta, sillä Wienan isoisän (Cheron) täyssiskolla on leikattu OCD vuonna 2009. Lisäksi Cheron kahdella täyssiskolla on ollut autoimmuuniongelmia, joista toisella on diagnosoitu MT, immunivälitteinen trombosytopenia (verihiutalekato) ja toinen on jouduttu lopettamaan mahdollisesti autoimmuniongelmien takia. Molempien ongelmat ovat ilmeisesti alkaneet vanhemmalla iällä, joten vielä ei voi sanoa mitään esimerkiksi Wienan ja sisarusten terveydestä. Lisää näistä täällä.  Lisäksi Wienan selässä on LTV1, joka sinällään ei ole jalostuksesta pois sulkeva seikka, mutta Wienan lisäksi kahdeksalla isä Rossin jäljeläisellä on todettu LTV1, LVT2 tai LTV4. Lisäksi Wienan täysveljellä on B/D lonkat, sekä puolisisaruksilla D/D x2 ja C/C x2.

Tiivistettynä siis Wiena sekä sen sisarukset saattavat kantaa/kantavat OCD:lle, autoimmuuniongelmille, lonkkavialle ja LTV:lle altistavia alleeleja. Näiden tietojen valossa on mielestäni täysin turhaa ottaa riskiä tälläisten terveysongelmien yleistymisestä rodussa käyttämällä näitä koiria jalostukseen. Vaikka karu totuus on se, että bordercolliekin on tällä hetkellä rotuna tilanteessa, jossa ei varmasti ole yhtäkään linjaa ilman jotakin geeniperinnöllistä sairautta. Suurin tekijä tässä on varmasti urosten käyttö useissa pentueissa ja linjojen sekoittuminen, jolloin sairautta aiheuttavat alleelit ovat päässeet yleistymään ja "likaamaan" linjoja. Silti mielestäni nämä kaikki neljä mahdollisuutta ovat sen verran painavia varsinkin yhdessä, ettei riskiä kannata ottaa. Löytyy koiria terveimmilläkin (lähi)suvuilla.

Wienan täysveljeä Ringoa on käytetty jo jalostukseen Liettuassa, hyvin nuorena. Toivon todella, että pennut luustokuvattaisiin ja niiden terveystilanteet kantautuisivat joskus Suomeenkin asti. Se olisi ääremmäisen tärkeää tietoa näiden sairauksien ja geenitekijöiden periytymisestä tässä polvessa.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kuulumiset

Yli 4 kuukautta taukoa blogin kanssa. Ja vielä syystä. Ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Wiena kävi toistaiseksi viimeisellä fyssarikäynnillä helmikuun alussa. Selkä oli hyvä, siinä ei ollut mitään valitettavaa ja kaikki jumit olivat poissa. Syy: agilityn jättäminen pois.

LTV1 oireilee? En tiedä. OD oireilee? En tiedä. Molempien summa? En tiedä. Ainoa tieto on, että agility vetää selän aivan järkyttävään kuntoon. Syy ei ole lämmittelyssä tai palautumisessa, käytössä oli BOT, palautusjuomia ja tietysti pitkät lämmittelyt ja jäähdyttelyt. Vaan mikään ei auttanut. Agility on siis poissa laskuista. 

Wiena on ollut aivan erilainen nyt kun selkä voi hyvin. Sen hyvän olon huomaa helposti. Agilityyn emme aijo palata enää. Etsimme lajimme muualta. Aivan tyhjänpäällä emme ole kuitenkaan neljää kuukautta olleet, tai no melkein, muttemme kuitenkaan. Olemme vain nauttineet elämästä, ilman sen kummempia tavoitteita tai deadlineja. Tehneet kun huvittaa ja jättäneet tekemättä kun ei huvita, panostettu suhteeseen ja kävelty pitkiä lenkkejä ihan vain kahdestaan.

Toisaalta myöskään aikaa ei juuri ole ollut. Täytin 18, tanssin Wanhat, Wiena täytti 2 ja minä kirjoitin ensimmäisen yo-kirjoitukseni pois alta nyt kakkosen keväällä. Se on vienyt suurimmat osat ajasta, samoin muu lukio. Loppu häämöttää vuoden päässsä ja tuleva vuosi on rytmitetty jo melko pitkälti lukion mukaan, kun sekä syksyllä että keväällä kirjoitetaan useampi aine ja väliajat menee tiivisti naama kiinni kirjassa. Ensi keväällä alkaa tietysti myös luku-urakka pääsykokeisiin, mutta niitä ryhdytään miettimään vasta lähempänä vuodenvaihdetta.

4kk aikana olemme kuitenkin edistyneet monessa asiassa paljon. Meidän suhde on parantunut huomattavasti, molemminpuolinen luotto on lisääntynyt valtavasti. Arkuuden ja pidättyväisyyden kanssa on tehty myös huimia askeleita parempaan. Lenkkikäyttäytyminen on aivan erilaista, kun jokainen vastaantulija ei ole jännittävä. Maltti ja rauhoittuminen on myös aivan nextillä levelillä viime vuoteen verrattuna, tästä olen erityisen iloinen!

Kaiken kaikkiaan neljän kuukauden hiljaiselo vähän jokaisella rintamalla on tehnyt vain ja ainoastaan hyvää meille molemmille. Kesällä palataan ehkä jälleen näyttelykehiin ja treenikentille enemmän tavoitteellisesti ja tosikkomaisemmin. Toisaalta olen pohtinut itseni ja Wienan autoon (kyllä, auto-ongelma on ratkaistu ja pihalla seisoo pieni mutta pippurinen tilaihme Hyundai i20!!) pakkaamista ja suuntaamista kohti Lappia tai jotakin kansallispuistoa vähän pidempi vaellus mielessä.

Mutta saa nähdä, vielä ainakin eletään vahvalla fiilis-pohjalla ilman paineita tulevasta ja hetkestä nauttien!

torstai 10. joulukuuta 2015

Luukku 10: Kasvattajan peruskurssi



Pari kuukautta on tullut pyriteltyä käsissä todistusta kasvattajan peruskurssin läpäisemisestä ja mikä tärkeintä - valtavaa määrää uutta tietoa ja hyviä keskusteluja koiraihmisten kanssa. Minun peruskurssini veti pitkän linjan kasvattaja Sanna Koponen, joka on kasvattanut villakoiria sekä cirneco dell'etnoja. Mukana kurssilla oli todella laaja kirjo eri rotujen harrastajia, niin pienistä seurakoirista aina isoihin metsästys- sekä vartiokoiriin. Viikonlopun aikana tutustuttiin hyvin toisiimme, naurua ja juttuja riitti mutta hyviä keskusteluja saatiin myös vakavammista aiheista.

Aluksi saimme kunnon paketit Kennelliiton matskua, kun eteen lyötiin oppimateriaalin sisältänyt kansio sekä uusin kasvattajan käsikirja. Näiden sekä Sannan diojen parissa kuluikin viikonloppu nopeasti. Kennelliiton materiaalit käsittelivät kattavasti kaikkea aina ruokinnasta sekä synnyttämisestä lainsäädäntöön liittyen kasvatustoimintaan. Lauantai meni suurimmaksi osaksi lakipykäliä pyöritellessä ja pohtiessa, pari kertaa meinattiin repiä hiukset päästä kun pykälienpyörittely meinasi viedä järjen. Kaikesta kuitenkin selvittiin ja kysymyksiin saatiin yhdessä pohdittua vastaukset

Sunnuntaina käytiin sitten läpi kaikkea koirien anatomiasta ja ruokinnasta siihen todelliseen kasvattamiseen eli pentueiden suunnitteluun, astutukseen, synnytykseen, pikkupentuvaiheeseen ja sen paperiasioihin sekä kotivalintoihin ja luovutukseen (plus tietysti elinikäiseen tukeen ja kasvattajan vastuuseen). Lopulta oli kokeen vuoro! Kaikki oli jännityksestä ihan hermona ja yhdessä pohdittiin kaikkea mitä pitää muistaa. Suurin toive oli kaikilla "ettei sitä anatomiakuvaa olisi siinä".

Kun kokeet jaettiin ensimmäinen huokaus vierustoverilta oli "voi ei", koska mikäs muukaan kuin koiran anatomiaa esittelevä kuva paperin alalaidassa olikaan. Onneksi selvtittiin säikähdyksellä ja kaikki tunnistettavat osat olivat superhelppoja! Ylipäätään kaikki stressi kokeen suhteen oli täysin turhaa, sillä kirkkaastihan siitä koko ryhmä läpi pääsi!

Aivan lopuksi katsottiin vielä kuvia tällä Varsinais-Suomessa tapahtuneista räikeistä eläinrääkkäyksistä, joihin meidän kouluttaja oli kennelneuvojana toimiessaan törmännyt. Täytyy sanoa että kyllä suututti, kuvat olivat kaikki kennelinimen omaavien eli arkikielellä kasvattajien luota otettuja. On järkyttävää käsittää millaisista oloista niin moni suomalasista koirista on lähtöisin!

Onneksi lopun synkät fiilikset eivät todellakaan olleet niitä, jotka päälimmäiseksi jäivät mieleen! Lähdin vähän skeptisesti ja "mistäköhän tämäkin on kotoisin" -mielellä liikkeelle, mutta käteen jäi todella paljon ja olen hyvin kiitollinen itselleni mukaan lähtemisestä! Suurin syy mahtavalle kurssille oli varmasti vetäjä Sanna, joka osasi kokemuksillaan elävöittää kaikkea aivan mahtavasti!

Entäs se oma kennelnimi? Heti kurssin jälkeen olin varma ettei sellaista tulla ikinä anomaan, kasvattaminen kun kuulosti kaikkea muuta kuin hohdokkaalta harrastukselta. Nyt parin kuukauden miettimisen jälkeen olen vähän toista mieltä, suurimmaksi osaksi Suomen bordercollietilanteen takia. Koen, että jalostutvalinnoillani voisi hyvinkin olla jotakin annettavaa, jolla bc-kannat voisivat ehkä jotakin uutta hyvää joukkoonsa. Totta kai kasvatustoiminta vaatii ensin jalostukseen sopivan koiran ja tuntuukin vähän siltä, että sellaista on lähdettävä hakemaan Suomen ulkopuolelta.

Tietysti kyseessä on pitkä prosessi ja saa todella nähdä koska minulla on siihen aikaa, tilaa ja varaa kun parin vuoden päästä myös yliopisto toivottavasti odottaa. Kennelnimivaihtoehdot kuitenkin pyörivät hiljalleen mielessä ja täytyy katsoa koska sellaista lähdetään tässä anomaan, kun tarvittava ikäkin täyttyy aivan hetken päästä! ;)